Kuva Henna Siirtola

Hei,

Olen Eila, kolmen lapsen äiti ja kahden hollanninpaimenkoiran sekä yhden kissan mamma. Asustelen pesueineni Oulussa. Olen vast ikään valmistunut eläintenhoitaja, jonka osaamisala on koirahieronta. Koirien parissa olen pyörinyt koko ikäni, sillä lapsuudenkodissani oli aina koiria eikä aikuisiällä montaa koiratonta vuotta ole ollut.

Olen ennättänyt puuhailla monen moista omien koirieni kanssa; kisannut tokossa ja mejässä, kouluttanut kaksi koiraa BH-kokeeseen sekä höntsäillyt agilityssa. Olen myös kouluttanut toisten koiria. Omien koirieni kanssa harrastamme tavoitteellisesti pk-puolella. Nuoremmalle olen lisäksi pohtinut uraa tokossa.

Päiväkodin arjessa harjoitellaan mukavalla tavalla arkitottelevaisuutta sekä sosiaalisia taitoja, pelataan älypelejä ja rapsutellaan paljon! Hieronnassa pyrin tekemään yksilöllisen hoitosuunnitelman juuri käsiteltävänä olevaa koiraa ajatellen. Tavoitteeni on hyvinvoiva koira, joka jaksaa touhottaa mukana arjessa ja harrastuksissa.